KOHTI EDUSKUNTAA

Kohti eduskuntaa - Mun tarinani

"Jos jossain tapahtuu, niin kyllä Sami aina läheltä löytyy."

Näin kuvaili ala-asteen opettajani minua, kun vanhempani kysyivät, olinko koulussakin yhtä vauhdikas ja menevä kuin kotona. Elämä ulkona oli paljon kiinnostavampaa kuin ruokailuajat tai läksyjen teko kotona. En minä villi ollut enkä kenellekään pahaa tehnyt, olin vain utelias ja elämänjanoinen.

Rajoja meillä kuitenkin oli. Ja tiukkoja sellaisia. Varsinkin itse sain kokea, mitä kuri tarkoittaa. Itsepä sitä kerjäsin, kun testasin vanhempieni ymmärrystä ja kärsivällisyyttä.

Olenkin usein miettinyt, kuinka rikkaan lapsuuden sain elää. En tarkoita rahaa, vaan rakkautta ja välittämistä. Olimme duunariperhe, jossa rahasta oli välillä tiukkaa, vaikka molemmat vanhemmat kävivät töissä. Silti en kokenut, että minulta olisi mitään puuttunut, en silloin enkä nyt. Sain kodin, jossa pidettiin toisista huolta. Sieltä tulivat ne eväät elämään, jotka ovat kantaneet tähän päivään saakka: nöyryys, kiitollisuus, joustavuus ja ajatus siitä, ettei elämässä kannata olla liian itsekäs.

Koulutus ei ollut minun juttuni. Olen kauppiksen käynyt merkantti ja duunari ja ylpeä siitä. Halusin tehdä töitä, nähdä maailmaa ja kokea elämää. Aika monta kolkkaa on Suomessa tullutkin kierrettyä ja mitä ihmeellisempiä paikkoja nähtyä. Sellaisia, joihin ei millään rahalla tai koulutuksella pääse. Hymy nousee huulille, kun näitä työmaita muistelee. Ei ole ollut tapana valikoida hommia vaan sitä on tehty, mitä tarjolla on ollut. Olisiko kouluttautuminen ollut järkevää? Aivan varmasti, kyllä koulutus aina kannattaa. Kaduttaako, etten kouluttautunut pidemmälle? Ei, tällaiselle rauhattomalle sielulle työelämä vain yksinkertaisemmin sopi paremmin.

Ensimmäiseen oikeaan työhöni päädyin armeijan jälkeen heti vuosituhanteen alussa, maanrakennustöihin. Myöhemmin tie vei asfalttitöihin ja sieltä nykyiseen työpaikkaani L&T Teollisuuspalveluihin. Kaikissa ammateissani on tullut liikuttua Suomea ristiin rastiin. Parikymppisestä asti käytännössä olen töitä tehnyt. Tuntuu hurjalta ajatella, että yli puolet elämästäni olen ollut jo työelämässä. Se, että parikymmentä vuotta myöhemmin olin päätynyt suuren ammattiliiton ylimmille luottamuspaikoille tai omassa nykyisessä työssäni valtakunnalliseksi pääluottamusmieheksi ei ainakaan ollut suunniteltua, paremminkin varmaan monien pienten asioiden yhteen sattuma ja loppujen lopuksi kaikessa on aina ollut kyse epäreilusta kohtelusta niin itseäni tai muita kohtaan. En vain ole pystynyt kääntämään selkääni vääryydelle.

Vuonna 2006 sain omakohtaisen kokemuksen siitä, mitä tapahtuu, kun työntekijää huijataan ylitöiden ja lomien maksamisessa. Se oli hetki, jolloin ymmärsin, mikä merkitys ammattiliitolla on. Ei tarvinnutkaan itse taistella. Ei olisi osaaminen ja uskallus vielä silloin riittänyt.

Vuosia myöhemmin PAMin neuvottelema palkkausjärjestelmä sai minut pettymään, pahasti pettymään. Olin tilanteessa, jossa oma ja työkavereideni palkka eivät käytännössä nousseet vuosiin. Sen sijaan, että olisin suuttunut ja eronnut liitosta, päätin tarjota osaamistani ja näkökulmiani ja yrittää pitää huolen, ettei jatkossa vastaavaa virhettä tehdä. Se oli hetki, joka kuljetti minut ensin oman alan sopimusalatoimikuntaan asiantuntijaksi ja siitä ammattiliito PAMin valtuuston puheenjohtajaksi.

Pääluottamusmieheksi luultavasti päädyin, koska työkaverit näkivät, että työyhteisön etu meni omien edelle ja uskalsin avata suuni, vaikka odotettavissa olikin jonkin tasoista kiusaamista. Ei varmaan haittaa ollut siitäkään, että vuosien aikana olin jo tehnyt hyviä paikallisia sopimuksia omassa yksikössäni Harjavallassa, joilla yrityksen kannattavuus ja työntekijöiden ansiot olivat parantuneet. Valtakunnallisena luottamusmiehenä näitä oppeja sitten olen vienyt kaikkiin yksiköihin.

Politiikkaan lähdin mukaan vähän samalla tavalla, taas hiukan ärsytti eikä enää jaksanut sivusta vain katsella. Kun tyttäreni ilmoitti tulostaan vuonna 2020, aloin miettiä entistä enemmän sitä, millaiseen yhteiskuntaan lapseni kasvaa. Porissa minua ärsyttivät ensin niinkin arkiset asiat kuin kaupungin surkeat kadut ja kuopat. Kun ensimmäisissä kuntavaaleissa luottamusta tuli riittävästi ja pääsin mukaan päättämään, nälkä kasvoi syödessä. Kun huomasin, että asioihin voi oikeasti vaikuttaa, sitä alkoi katsoa ympärilleen vähän laajemmin. Sikäli voi olla tyytyväinen, että nykyään Porissa katujen kunnossapidon määrärahoja lisätään leikkaamisen sijaan.

Nyt katson Suomea ennen kaikkea isänä.

Kun katson omaa tytärtäni, mietin aika usein, millaiseen Suomeen hän kasvaa. Haluan, että hänellä ja jokaisella muulla lapsella on mahdollisuus turvalliseen lapsuuteen, hyvään koulutukseen ja siihen tunteeseen, että omalla elämällä on merkitystä.

Siksi lapsiperheiden köyhyys on minulle paljon muutakin kuin yksi vaaliteema. Se on kysymys siitä, millaisen maan jätämme seuraaville sukupolville.

Samalla haluan puolustaa sitä, että työllä pitää voida elää ja rehellisen työn tekemisen pitää kannattaa. Olen nähnyt työelämässä tilanteita, joissa työntekijä ei tunne oikeuksiaan ja häntä käytetään hyväksi. Olen nähnyt myös yrittäjiä, jotka hoitavat asiansa kunnolla ja joutuvat kilpailemaan sellaisten yritysten kanssa, jotka eivät noudata sääntöjä. Siksi työmarkkinarikollisuuden torjuminen on minulle tärkeää. Rehellisesti toimivan työntekijän, yrittäjän ja yrityksen pitää pärjätä paremmin kuin sen, joka rakentaa kilpailuetunsa muiden hyväksikäytölle.

En lupaa muuttaa koko maailmaa. Haluan muuttaa niitä asioita, joista ymmärrän oman elämäni kautta ja joiden puolesta olen valmis tekemään töitä ja pistämään uskottavuuteni peliin.

Haluan olla lapsiperheille se, joka yrittää ettei perheen pienituloisuus määrää liian aikaisin, millaisia mahdollisuuksia lapsella elämässään on.

Haluan olla nuorelle se ihminen, joka näyttää, että elämässä voi päästä eteenpäin, vaikka koulutus ei olisi mennyt suunnitelmien mukaan tai lähtökohdat eivät olisi täydelliset.

Ja haluan olla duunareille se ääni, joka ei unohda, mistä on tultu ja minkä puolesta taisteltu. Tiedän, kuinka paljon hyvää voi saada aikaan, kun ihmiset päättävät yhdessä puolustaa omia ja toistensa oikeuksia.

En väitä olevani muita parempi ihminen tai kansanedustaja, mutta minä tuon eduskuntaan jotain, mitä ei voi opiskella kirjasta.

Minä tuon sinne eletyn työelämän. Tuon kokemuksen siitä, miltä päätökset tuntuvat silloin, kun ne osuvat omaan palkkaan, omaan työpaikkaan, omaan perheeseen ja omaan arkeen.

Haluan olla kansanedustaja, joka kuuntelee, ymmärtää, uskaltaa sanoa vastaan ja ennen kaikkea tekee töitä niiden asioiden puolesta, joita pitää oikeasti tärkeinä.

Minulle niitä ovat lapset, perheet, työ ja reiluus.

Ja jos joskus vuosien päästä joku kysyy, mitä Sami Viitasaari sai aikaan, toivon että jokainen sanoisi:

Hän piti huolta siitä, että ihminen ei unohtunut päätöksistä.