TUKIJOILLENI

YHDESSÄ - ILMAN TEITÄ EI OLISI MINUAKAAN



HALUATKO MUKAAN TUKIRYHMÄÄNI

Yksin on pirusti tylsempää tehdä, kuin porukassa. Siksipä meidän porukkaan voi aina ilmoittautua mukaan. Mitään sellaista sulta ei vaadita, mihin et mielelläsi ryhdy tai ole halukas. Kaikki apu on kuitenkin tärkeää.

Me tehdään ja ollaan mukana monenlaisessa hyväntekeväisyydessä. Etsitään avustuksia nuorten toimintaan, ollaan perhetapahtumissa ilmapalloja jakamassa tai lättyjä paistamassa. Voi mua pyytää vaikka yhdistyksesi kokoukseen puhumaan #painavastasyystä. 

Mutta kuten sanoin, niin yksin tätä kaikkea ei pysty tekemään ja siksi juuri tarvitsenkin apuasi esimerkiksi juuri lätyn paistajana. Tai esimerkiksi henkilönä, joka jakaa iltalenkillään jakaa mainoksiani vaalien aikaan postilaatikoihin tai vie mainokseni työpaikan kahvihuoneen pöydälle.

Aivan varmasti jokaiselle löytyy juuri se sopiva homma, joten ota rohkeasti yhteyttä ja ojenna kätesi. Voit olla varma siitä, että sitä apua arvostetaan ja samalla pääset itsekin tekemään parempaa huomista.



TUKIYHDISTYKSENI

TALOUDELLISEN TUKESI VOIT OSOITTAA:

ONNEN SATAKUNTA Ry

FI86 5700 8120 6920 53

Viestikenttään: Vaalituki Sami


Mikäli haluatte tehdä muunlaista yhteistyötä, kuten esimerkiksi sosiaalisessa mediassa niin kertokaa tästä ja voimme yhdessä miettiä mikä tämä tapa mahdollisesti olisi. Halutessanne pysyä täysin anonyymina, mahdollistuu myös tämä vaihtoehto. Tukiyhdistykseni käsittelee luottamuksella kaikkea teksti- ja rahaliikennettä.