
VAALITEEMANI
TYÖMARKKINARIKOLLINEN VARASTAA MEILTÄ KAIKILTA
Työmarkkinoista on tullut erittäin houkutteleva kenttä rikollisille. Sanktiot ovat pieniä verrattuna saatuun hyötyyn ja valvonta on riittämätöntä.
Kun kilpailuihin pääsee osallistumaan epärehelliset yrittäjät, häviävät siinä rehdit yritykset ja yrittäjät, työntekijät sekä yhteiskunnan verokassa.
TASAVERTAINEN MAHDOLLISUUS HYVÄÄN ELÄMÄÄN LÄHTÖKOHDISTA RIIPPUMATTA
Olen itse ainoastaan kauppiksen käynyt perus duuneja tehnyt kaveri. Silti olen kovalla työllä pystynyt rakentamaan hyvän elämän.
Haluan olla esimerkkinä ja uskona niille nuorille, jotka kokevat epävarmuutta tulevaisuuden suhteen ja jotka kokevat vähättelyä koulutuksen vuoksi. Hyvän elämän voi rakentaa ahkeralla ja periksiantomattomalla työllä. Amiksen arvostusta tulee lisätä, tekoäly ei vielä pitkään aikaan pysty korvaamaan perusduunarien hommia.
LISÄÄ ERILAISIA TYÖAIKAKOKEILUJA
Erilaisia työaikakokeiluja pitää uskaltaa ottaa käyttöön monilla työpaikoillamme ja ehdotuksen pitää tulla nimenomaa työntekijöiden aloitteesta, usein miten siellä osataan arvioida parhaiten kuinka lisätä työn tehokkuutta ja lisätä tuottavuutta, mutta samalla huomioiden parempi työssä jaksaminen ja viihtyminen ilman ansioiden tippumista.
ISÄNMAALLISUUS ENSIN
Minulle isänmaallisuus on vahvaa puolustamista ja huoltovarmuuden turvaamista. Julkisen terveydenhuollon pitää olla toimivaa.
Kotimaisen työn ja tuotteen arvostusta tulee lisätä. Suomen tulee olla puhtaan teollisuuden edelläkävijä, joka houkuttelee kansainvälisiä investointeja. Suomi on maailman puhtain maa ja se tulee sellaisena pitää myös jatkossa.
Suomen tai Ruotsin kielen osaaminen pitää varmistaa ja vaatia jokaiselta maahamme pysyvästi haluavalle. Minun Suomessa maahanmuuttajalle annetaan reilu mahdollisuus tulla osaksi yhteiskuntaa. Rikolliselle maahanmuuttajalle minun Suomessa ei ole tilaa.
